Mitä aika korvessa opetti?

Vietin huhti-toukokuussa rapiat 3,5 viikkoa kotopuolessa Keski-Lapissa ilman viestimiä keskittyen vain ja ainoastaan ajatustenjuoksuun. Itseeni. Kokkaamiseen. Olemaan läheisten kanssa. Niihin asioihin, joita teen toki muutenkin joka päivä, nyt vain etsin eri tulokulman kaikelle. Ehkä uudenkin tulokulman. Olen vahvasti sitä mieltä, että kun ihminen saa olla rauhassa omien ajatustensa kanssa, on hän silloin oma itsensä: Sitä tilaa on vaikea ellei jopa mahdoton saavuttaa jatkuvasti aikataulutetussa kujanjuoksussa.

Huomaan itse toimivani optimaalisesti, kun pysyn poissa erilaisilta näytöiltä. En tarvitse pakoa realiteeteista tv:n, podcastien tai vlogien muodossa, koska tässä on yksi ainoa oma elämä elettävänä. Olen takonut tätä ajatusta päähäni systemaattisesti lähikuukaudet ja askel askeleelta se alkaa tuottaa yhä enemmän tulosta. Mitä se tulos tarkoittaa on se, että löytyy keinot keskittyä siihen mikä merkitsee ja niistä tärkein on itsensä kehittäminen.

Minulle progressio ei merkitse materiaa missään muodossa: Sitä on ollut itse asiassa aivan liikaa historiassa ja mihin se monesti ainakin silloin johti, oli harhapolku. Kuvitelma siitä, että kaikki on loistavasti vaikka todellisuus olikin aivan toista. Se johtaa myös liialliseen tyytyväisyyteen, joka taas tappaa nälän. Mietippä tilannetta, jossa sinulla on vatsa jatkuvasti täynnä ruokaa: Eihän silloin halua saati pysty liikkumaan, koska ei pysty eikä ennen kaikkea tarvitse.

Sanon usein tuttavilleni leikkisän tosissani, että täällä Sveitsissä vallitsee standby-kulttuuri. Ihmisillä on asiat niin uskomattoman hyvin, ettei tarvitse tehdä nopean dynaamisia liikkeitä. Istutaan jo valmiiksi vanhan rahan päällä, jota ei tarvitse nopeasti sijoittaa eikä uusiin ideoihin tarvitse nopeasti tarttua. Minusta elämä on merkityksetöntä, jos ei ole jatkuvaa nälkää, paloa, halua mennä eteenpäin ja näyttää pitkäjänteisyyden suuntaa. Tämä vain esimerkkinä tästä kulttuurista, enhän olisi täällä ellen näkisi mahdollisuutta.

Täällä mulla on sama rauha kuin Keski-Lapin erämaissa ja se rauha on nostanut rimaa, tahtotilaa, yrittämistä sekä kokeilun- että auttamisenhalua tasolle, josta ei ole paluuta.

Tuomas

Tuomas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta