5 minuuttia Alpeilta

Palasin juuri kotipesääni Enkelivuorelle Murrenistä, josta Alppi-ja slalomhiihto ovat aikanaan saaneet alkunsa. Tuosta mystisen kauniista originaalista Alppikylästä on tulossa yksi niistä spesiaalikohteista, jonne me viemme sinut. Kyllä, kyse ei ole minusta yksilönä vaan meistä yhteisönä. Tässä on käynyt jo ajat sitten sillä tavalla, että olen ymmärtänyt tarinan ja vision olevan huomattavasti omia ajatuksiani suurempi.

Viimeiset Fitfashionilla hiljaiset kuukaudet olen keskittynyt puhtaan vahvasti olemaan läsnä: Se on tarkoittanut päivittäisiä uusia tapaamisia ja edelleen sitä valtavaa määrää ajatustyötä, joka ei näy ulospäin. Mutta ei sen tarvitse näkyäkään etenkään silloin, kun se ei ole ratkaisevassa asemassa yhteisen suunnan suhteen. Tärkeintä on tietää ja sisäistää itse, mihin on suuntaamassa ja sen suuntauksen täytyy aina olla sisäänpäin ja sydämen kautta.

Mistä syntyy sisäinen palo? Siitä, että löytää oman kutsumuksensa ihmisten auttamisessa. Elämä on lyhyt ja aika erittäin rajallista, jonka vuoksi haluan omalta osaltani näyttää sinulle matkailun uuden tason. Olimme sitten aivan missä lokaatiossa tahansa, haluan palvella sinua sydämeni pohjasta. Syy siihen, miksi emme kiirehdi löytyy nimenomaan siitä, että me observoimme, kuuntelemme ja teemme sitä työtä mikä on oleellisinta: Hiomme tuotteemme timantiksi.

Tuomas

Viisi oppia maailmalta – Osa 1

DCIM118GOPRO

Perhe merkitsee eniten. Sen olemassaoloa, tukea ja kannustusta ei korvaa mikään eikä sitä ohita mikään. Aina näin ei ole ollut, mutta nyt niin on. Näiden ihmisten hyvinvointi merkitsee minulle enemmän kuin mikään muu asia tässä maailmassa. Perhe on tärkein.

Monet ihmiset ovat pattitilanteessa hyvinvointinsa kanssa. Ajatellaan, että kovaa, lujaa ja paljon on se ratkaisu. Mitä jos se onkin vähän kerrallaan, usein ja maltilla? Onko tarkoitus uuvuttaa itsensä? Eikö päinvastoin olisi hyvä pysyä jatkuvassa vireessä?

Teen, puhun ja kirjoitan siitä syystä, jotta sinäkin saat uutta perspektiiviä ja uusia näkökulmia asioihin. Alta löydät osan 1 tästä tilaustyönä tehdystä saagasta voice-overeiden ja englanninkielisten tekstitysten kera, ole hyvä.

Tuomas