Haluan dominoida

Elämää. En sinua. Sitä suuntaa mihin tämä tarina etenee. Ei ole tarkoitus hakata suunnitelmaa kiveen, koska elämä ei vain mene sillä tavalla. Puhun nyt valinnoista, joita meillä kaikilla on päivittäin edessä. Kokemus ja tuntuma on opettanut, että missään nimessä kaikelle ei kannata sanoa kyllä. Muistan vielä ne ajat kuin eilisen kun yes oli todellakin yes. Ei ollut kykyä nähdä metsää puilta ja pitkäjänteisyys puuttui. Enää ei puutu, nyt on vain ja ainoastaan pitkäjänteisyyttä.

Sinä pystyt hallitsemaan elämääsi. Et totaalisesti, mutta päätösten osalta. Minä ajattelen asioita aina siten, että miten tämä kyseinen valinta vie minua kohti päämäärää. Jos valinnasta ei ole hyötyä, en tee sitä. Jos tietyn ihmisen tapaaminen arvioni mukaan ei edistä tavoitettani, en tapaa tätä ihmistä. Laskelmoitua? Ei ole muuta vaihtoehtoa, koska meillä kaikilla on sama 24 tunnin periodi käytössä per päivä. Jos aikaa menee hukkaan, et tule koskaan saamaan sitä menetystä takaisin.

Dominointi tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että valitsee seuransa: Ympäröit itsesi niillä ihmisillä, jotka auttavat sinua, tukevat sinua, rakastavat sinua eivätkä koskaan puhu pahaa sinusta. Minulle se ei ole ollut aina helppoa, mutta matkalla on opittu. Ja se oppiminen tuntuu pirun hyvältä! Minä ja sinä ansaitsemme elämän, joka on meidän näköisemme: Se tarkoittaa sitä, että härkää on otettu sarvista niin tiukasti, että kovinkaan ravistelu ei heilauta sinua pois kyydistä.

Tuomas

Mitä aika korvessa opetti?

Vietin huhti-toukokuussa rapiat 3,5 viikkoa kotopuolessa Keski-Lapissa ilman viestimiä keskittyen vain ja ainoastaan ajatustenjuoksuun. Itseeni. Kokkaamiseen. Olemaan läheisten kanssa. Niihin asioihin, joita teen toki muutenkin joka päivä, nyt vain etsin eri tulokulman kaikelle. Ehkä uudenkin tulokulman. Olen vahvasti sitä mieltä, että kun ihminen saa olla rauhassa omien ajatustensa kanssa, on hän silloin oma itsensä: Sitä tilaa on vaikea ellei jopa mahdoton saavuttaa jatkuvasti aikataulutetussa kujanjuoksussa.

Huomaan itse toimivani optimaalisesti, kun pysyn poissa erilaisilta näytöiltä. En tarvitse pakoa realiteeteista tv:n, podcastien tai vlogien muodossa, koska tässä on yksi ainoa oma elämä elettävänä. Olen takonut tätä ajatusta päähäni systemaattisesti lähikuukaudet ja askel askeleelta se alkaa tuottaa yhä enemmän tulosta. Mitä se tulos tarkoittaa on se, että löytyy keinot keskittyä siihen mikä merkitsee ja niistä tärkein on itsensä kehittäminen.

Minulle progressio ei merkitse materiaa missään muodossa: Sitä on ollut itse asiassa aivan liikaa historiassa ja mihin se monesti ainakin silloin johti, oli harhapolku. Kuvitelma siitä, että kaikki on loistavasti vaikka todellisuus olikin aivan toista. Se johtaa myös liialliseen tyytyväisyyteen, joka taas tappaa nälän. Mietippä tilannetta, jossa sinulla on vatsa jatkuvasti täynnä ruokaa: Eihän silloin halua saati pysty liikkumaan, koska ei pysty eikä ennen kaikkea tarvitse.

Sanon usein tuttavilleni leikkisän tosissani, että täällä Sveitsissä vallitsee standby-kulttuuri. Ihmisillä on asiat niin uskomattoman hyvin, ettei tarvitse tehdä nopean dynaamisia liikkeitä. Istutaan jo valmiiksi vanhan rahan päällä, jota ei tarvitse nopeasti sijoittaa eikä uusiin ideoihin tarvitse nopeasti tarttua. Minusta elämä on merkityksetöntä, jos ei ole jatkuvaa nälkää, paloa, halua mennä eteenpäin ja näyttää pitkäjänteisyyden suuntaa. Tämä vain esimerkkinä tästä kulttuurista, enhän olisi täällä ellen näkisi mahdollisuutta.

Täällä mulla on sama rauha kuin Keski-Lapin erämaissa ja se rauha on nostanut rimaa, tahtotilaa, yrittämistä sekä kokeilun- että auttamisenhalua tasolle, josta ei ole paluuta.

Tuomas