Alppikesä on täällä

Kukat kukkii, linnut visertää, eläimet äänehtivät ja ennen kaikkea lanta haisee. Siltä tämä Alppikylä tuoksuu, näyttää ja luontoihminen rakastaa sitä! Kaikki on luonnollisessa tilassa sveitsiläisen organisoidusti, ruoho ei rehota, roskia ei ole kaduilla eikä etenkään luonnossa. Kuuluu vain lempeän Alppituulen humina, joka lumoitsee sinutkin. Minut se vei jo ajat sitten: Rauha ajatuksille, luovalle tilalle ja uuden nahan luomiselle.

Sveitsi on pieni maa ja Engelberg sitäkin pienempi Alppikylä: Vajaa vuosi on kulunut ja löydän silti päivittäin uusia koluamattomia paikkoja. On totta, että massaturismi vetää omaa showtaan ja puskee ihmisiä laakson toiselle puolelle tiettyihin palveluihin. Kuitenkin näin jo alusta alkaen tänne tullessani sen valtavan käyttämättömän potentiaalin, jonka alue tarjoaa. Sen mahdollisuuden haluan sinulle kädestä pitäen näyttää.

Takaisin siihen kesään ja tuoksuihin. Moni ei taida lopulta tietää miten paljon täällä paistaa aurinko! Mietin usein miten valtavan lähellä Lappiakin lopulta on täysin erilaista maailmaa, sellaista jossa ei tarvitse puhua kaamoksesta eikä synkkyydestä. Talvet lyhenevät ja kesät pitenevät, näin se tulee menemään Alpeillakin. Joulukuussa esimerkiksi juoksin ilman paitaa toisella puolen laaksoa, kun vastapuolella laskettiin jo täyttä häkää!

Se palvelu, jonka minä sinulle tuon, on olla ulkona. Tässä ympäristössä, jota yritin sinulle kuvailla ja toivottavasti siinä onnistuin. Katsoa väriloistoa, silittää lempeitä lehmiä ja tavata muita aktiivisen ja energisen elämäntavan edustajia. Ja mitä se haittaa vaikket vielä sellainen olisikaan, seura voi ja tekeekin kaltaisekseen eli mukaan vaan imemään energistä elämäntyyliä. Luonto antaa ja opettaa jo itsessään niin paljon, että siellä oleminen lisättynä terveyteen tähtäävillä täsmäiskuilla, puhtaasti syömisillä ja korkealla aktiivisuustasolla varastoit itsesi täyteen energiaa useiksi kuukausiksi.

Tämä on se minun tuotetakuuni sinulle.

Tuomas

Elokuussa Engelbergiin! Lataa ohjelma tästä: http://talesofthetrainer.com/wp-content/uploads/2017/05/Hyvinvointimatka-elokuu-2017.pdf

Kun draivi loppuu

DCIM119GOPRO

Juuri kun olet pääsemässä kauan tavoittelemaasi maaliin, kone alkaa yskiä. Bensa loppuu, diesel ei enää riitäkään viimeisille kilometreille. Mikään ei enää sanan varsinaisessa merkityksessä kiinnosta. Sinunhan piti olla supermies: Kova jätkä, joka selviää kaikesta ja kävelee vaikka käsillä kuuhun. Paskan marjat, tavallinen kuolevainen. Ihminen, jolla on tunteet. Ihminen, joka on kehittynyt itsekeskeisestä urheilijasta laajakatseiseksi yksilöksi. Ihminen, joka välittää. Ihminen, jolle riittää lähipiirin arvostus.

Päättäväisyys onnistua kunnianhimoisissa tavoitteissa vaatii uhrauksia: Ne uhraukset ovat usein sellaisia, että ne vaikuttavat läheisiin ja eivät aina parhaalla mahdollisella tavalla. Ovatko uhraukset sen arvoisia? Periaatteessa eivät. Ainakaan minä en halua päästä tavoitteeseeni keinolla millä hyvänsä. Ei se ole sen arvoista. Seisoa vuoren huipulla yksin ilman mahdollisuutta jakaa se hetki. Luulen kuitenkin, että nämä ajatukset ovat suhteellisen normaaleja, minä vaan tuon ne esille enkä pidä niitä sisälläni. Miksi? Koska joku jossain voi hyötyä siitä.

DCIM119GOPRO

Pelottaa. Kaikki uusi saa sen aikaan. Työtä on kuitenkin tehty valtavasti: Sellaista työtä, mikä ei välttämättä näy ulospäin. Sellaista työtä, josta ei saa rahallista vastiketta ollenkaan. Mutta eihän tätä sen takia tehdäkään. Näitä asioita pitää muistuttaa itselle heikolla hetkellä: Olet jo saavuttanut jotain ja se jokin alkaa pian materialisoitumaan konkreettisesti. Ei se heikkopäisten hommaa ole asua keskellä metsää 1,5 vuoden ajan odottaen vain ja ainoastaan tätä tulevaa tilannetta. Pohjustaen, kääntäen, vääntäen, usein itkien ja huutaen. Mutta eihän sekään näy ulospäin. Nyt sen tiedät.

Huomasin juuri, että pienen notkahduksen jälkeen draivini palasi. Se kimposi siitä kiitollisuudesta, jota tällä hetkellä koen. Kiitollisuudesta siihen, että olen saanut käydä läpi kaikki karikot ja tunnehelvetit. Kiitollisuudesta lähimmille ihmisille, jotka ovat minuun uskoneet. Ja kiitollisuudesta jollekin ylemmälle taholle, joka on pitänyt minut kasassa ja fokusoituneena myrskyistä huolimatta. Usko pois, niitä myrskyjä on ollut. Ehkä seuraavaksi on hieman tyynemmän vaiheen aika.

Huomasin myös sen, että kirjoittaminen auttaa aina. Toivottavasti lukeminen auttaa vastaavasti sinua.

Tuomas

DCIM119GOPRO