Takaa ohi

Eletään 90-luvun alkua. Meillä oli koulussa juoksukisat, joita kutsuttiin katujuoksuksi. Reitti kulki neliönmuotoisesti kylän keskustassa ja koko kylä oli kerääntynyt seuraamaan kisaa. Vanhemmat, ystävät, tuttavat, koulukaverit, kaikki. Kisaa juostiin eritasoisissa joukkueissa, joissa oli muistaakseni neljä juoksijaa. Juoksin yleensä ns.ankkuriosuuden, joka oli usein se ratkaisevin. En malttanut odottaa vuoroani etenkään silloin, kun olimme takaa-ajoasemassa. Se oli selvä merkki siitä, että kilpailuvietti oli syttynyt.

Aina ei voitettu, mutta olin omalta osaltani valmis puristamaan ja antamaan kaikkeni, jotta näin kävisi. Tavoitteena ei ollut vain juosta juoksua läpi vaan nimenomaan voittaa. Takaisin tähän päivään yli 25 vuotta myöhemmin. Olen kasvanut ja oivaltanut miten herkullinen asetelma on lähteä sata metriä tai enemmän toisten takaa. Miksi? Koska tässä tilanteessa on oltava hereillä koko ajan. Missään nimessä en valmistanut itseäni tätä tilannetta varten vain osanoton takia. Tarkoitus on ottaa koko homma haltuun.

Harva ymmärtää nälän merkitystä: Henkisen, tavoitteellisen sekä fyysisen nälän. Jos jääkaappisi on koko ajan täynnä, autossasi on aina polttoainetta ja voit mennä aina ravintolaan syömään, nälkä katoaa. Nälkä parantua, parantaa ja kehittyä. Toistan hieman ajatuksiani, mutta ei ole herkullisempaa tilannetta kuin nähdä edessä kylläinen ihminen. Ihminen, joka on jo nostanut kädet kattoon ymmärtämättä että matkaa on vielä jäljellä. Joku toinen tulee takaa toisella strategialla ja uudella energialla, koska vaihtoehtoja on.

Mitä haluan sanoa on se, että pidä tämä asetelma mielessäsi joka ikinen päivä tästä eteenpäin: Näin jaksat uudistua ja motivaatiosi säilyy tapissa. Elämäsi loppuun asti.

Tuomas

Teen tätä meidän takia

Viikko viikolta se kristallisoituu.

Ajatus siitä, minkä vuoksi täällä ollaan ja minkä vuoksi asioita tehdään. Oi niitä lukemattomia iltoja, kun olen kokenut yksinäisyyttä ja pohtinut jättäväni leikin kesken. Niiden päivien jälkeen, kun olet ottanut isoja liikkuja, tehnyt kaikkesi ja illalla olet kuitenkin kokenut itsesi mitättömäksi. Välillä kun tuntuu väkisinkin, ettei mikään etene. Siinä hetkessä sinä muistutat minua miksi tämä asia on käsillä ja miksi tässä uhrataan yhteistä aikaa.

Olisi helppoa levätä laakereilla. Ilman päämäärää, ottaa lunkisti, tehdä vaan jotain, ’pikkunäppärällä’ tavalla. Mutta ei, se ei riitä, siihen turtuu. Vai onko se vain minusta itsestäni johtuva asia? Siitä, etten ole koskaan tyytyväinen. Ei, enemmän se on sitä, että tuntosarvet on avattu ja on hoksattu, että perhana tässähän on saumat vaikka mihin. Kuten on kaikilla muillakin, jos ja kun on rohkea. Syvempi tarkoitus tätä kuitenkin johtaa ja se on mahdollisuuksien luominen.

Ei ole mitään minua. On vain me. Kaikki on parempaa silloin, kun tunteet ja kokemukset jakaa. ’Katso tuota huippua!’ ’Ai että tuolla on kauniin näköinen järvi!’ Mitä jos pysähdytään tähän välipalalle, tarvitaan vähän lisäenergiaa.’ Tämänkaltaisia ajatuksia. Elämän luonnollista etenemistä, jota voi soveltaa elämään muuallakin kuin keskellä luonnon kauneutta. On totta, että tämä kirjoitus on suoraan sinulle rakkain ihminen. Mutta pienin sovelluksin tästä voitte ottaa kopin aivan te kaikki, jotka kutsun luokseni kylään. Kaikki aika on teidän.

Pian nähdään.

Tuomas

DCIM121GOPRO