Liikkua täytyy silti

Kirjoitettu 3.10.2017

Istun tässä junassa Schynige Plattelta kohti Interlakenia. Heräsin aamulla valtavaan vesisateeseen ja etureisijumiin, joka sai alkunsa eilisestä alamäkijuoksusta: Missasin viimeisen junan Kleine Scheideggiltä kohti Grindelwaldia ja ainoa keino päästä samana iltana Interlakeniin oli juosta reilut 12km ja 1000 metriä alaspäin. Päätös piti tehdä heti ja se päätös oli positiivinen juoksun kannalta.

Oli jo periaatteessa pimeää ja Eiger, Mönch ja Jungfrau olivat menossa piiloon. Ajattelin siitä huolimatta juosta outoa reittiä alas, koska tiesin jo etukäteen kokemuksen olevan ja tulevan ainutlaatuiseksi. En tiedä reittiä, ei ole valoja, on vain perstuntuma siitä mihin pitäisi suunnata. On mentävä ja tehtävä heti, koska tilaisuus voi mennä muuten ohitse. Minä olen päättänyt mennä ja tehdä vaikka ulkopuolella tapahtuisi mitä.

Takaisin etureisijumiin ja kaatosateeseen. Oli myös valtava väsymys, koska olen täällä tekemässä pioneerityötä ja luomassa tuotteita sinulle. Mutta vaikka väsymys on päällä, pitää sinun syödä ja liikahtaa: Nämä on ne ainoat keinot, joilla pelaat itsellesi hyvän tilanteen myös seuraaville päiville. Jätäppä liikkumatta, ideoimatta, katsomatta uudet paikat ja mahdollisuudet, syömättä: Mikään ei etene itsestään ilman tasaisen säännöllistä toteuttamista. Ei palautuminen eivätkä liioin liiketoimet.

Tuomas

Takaa ohi

Eletään 90-luvun alkua. Meillä oli koulussa juoksukisat, joita kutsuttiin katujuoksuksi. Reitti kulki neliönmuotoisesti kylän keskustassa ja koko kylä oli kerääntynyt seuraamaan kisaa. Vanhemmat, ystävät, tuttavat, koulukaverit, kaikki. Kisaa juostiin eritasoisissa joukkueissa, joissa oli muistaakseni neljä juoksijaa. Juoksin yleensä ns.ankkuriosuuden, joka oli usein se ratkaisevin. En malttanut odottaa vuoroani etenkään silloin, kun olimme takaa-ajoasemassa. Se oli selvä merkki siitä, että kilpailuvietti oli syttynyt.

Aina ei voitettu, mutta olin omalta osaltani valmis puristamaan ja antamaan kaikkeni, jotta näin kävisi. Tavoitteena ei ollut vain juosta juoksua läpi vaan nimenomaan voittaa. Takaisin tähän päivään yli 25 vuotta myöhemmin. Olen kasvanut ja oivaltanut miten herkullinen asetelma on lähteä sata metriä tai enemmän toisten takaa. Miksi? Koska tässä tilanteessa on oltava hereillä koko ajan. Missään nimessä en valmistanut itseäni tätä tilannetta varten vain osanoton takia. Tarkoitus on ottaa koko homma haltuun.

Harva ymmärtää nälän merkitystä: Henkisen, tavoitteellisen sekä fyysisen nälän. Jos jääkaappisi on koko ajan täynnä, autossasi on aina polttoainetta ja voit mennä aina ravintolaan syömään, nälkä katoaa. Nälkä parantua, parantaa ja kehittyä. Toistan hieman ajatuksiani, mutta ei ole herkullisempaa tilannetta kuin nähdä edessä kylläinen ihminen. Ihminen, joka on jo nostanut kädet kattoon ymmärtämättä että matkaa on vielä jäljellä. Joku toinen tulee takaa toisella strategialla ja uudella energialla, koska vaihtoehtoja on.

Mitä haluan sanoa on se, että pidä tämä asetelma mielessäsi joka ikinen päivä tästä eteenpäin: Näin jaksat uudistua ja motivaatiosi säilyy tapissa. Elämäsi loppuun asti.

Tuomas